Roguecraft DX (2026)
Helmikuun alussa 2026 ilmestyi deluxe-versio puolitoista vuotta aiemmin ilmestyneestä Amiga-pelistä Roguecraft. Roguecraft on retrohenkinen, helppo ja sujuva luolastoroolipeli, jossa lahdataan hirviöitä ja kerätään kultaa. Pelin grafiikka ja äänimaailma tekivät minuun vaikutuksen – DX-versiossa vielä suuremman kuin perusversiossa. Olen iloinen saatuani uutta kaupallisen tason pelattavaa omalle A500 Minilleni. Käsittelen tässä blogipostauksessa molempia versioita, sillä ne ovat oleellisesti samanlaisia. Toki DX-version parannukset käyvät selviksi myös.
Roguecraftin tekemisestä vastaa Badger Punch Games -pelistudio. Sen ovat perustaneet norjalaiset Henning Ludvigsen ja Ricki Sickenger, joiden muistoissa kimmeltävät 1980-luvun "vanhat hyvät ajat" ja jonka he haluvat palauttaa nykypäivään. He ovat tehneet pelejä useille alustoille tietokoneista konsoleihin. Roguecraft (2024) on yksinomaan Amigalle, mutta DX-versio lisäksi Mega 65:lle, Game Boy Colorille ja Evercadelle. Pojat lupaavat sen tulevan myös nykyaikaisille Windows-tietokoneille, ja sen voi lisätä Steam-toivelistalleen jo nyt. Roguecraft perustuu itse asiassa heidän kuusnelospeliinsä vuodelta 2022: Rogue64. Amigaversioihin verrattuna se näyttää ankeahkolta prototyypiltä: https://www.youtube.com/watch?v=JM2OQ9ernXc.
Mordecoomin luolastossa
Roguecraftin kehyskertomus ei ole kummoinen eikä oleellinen pelaamisen kannalta. Pelimaailma on kuitenkin onnistunut. Labyrinttimaiset tasot ovat satunnaisgeneroituja, samoin hirviöiden ja raha-arkkujen sijainnit arvotaan joka pelikerralla uudelleen. Grafiikka on luotu palasista, jotka sopivat yhteen, ja tuloksena on värikäs ja vaihteleva lovecraftimainen kokonaisuus. Mustekalamaiset ornamentit koristavat seiniä, ja myös lopun iso pomotappelu käydään lonkeroita vastaan. Palkintona lopussa on jalokivi, mutta se ei ole tärkeää; tärkeää on matkanteko kaikkine vastuksineen. DX-versiossa ympäristögrafiikkaa on parannettu ja lisätty. Muun muassa aloitus tapahtuu ulkona eikä sisällä labyrintissa.
Pelimaailmaa rikastuttavat erilaiset hirviöt, joille on keksitty hauskat lajinimet. Hirviöt ovat erivahvuisia. Helpoimmalla tasolla ovat runsaana esiintyvät valkoiset kanat, vaikeimmasta päästä ovat jonkinlaiset lohikäärmeet ja yksisilmäiset pallukat. DX-versioon on tullut uusia hirviöitä. Roguecraftin perusmekaniikka on taistelu. Pelaajalta ei kuitenkaan vaadita mitään osaamista: oma hahmo vain ohjataan kohti hirviötä ja taistelu käynnistyy.
Grafiikka on laattaperustaista ja pelaaminen vuoroperustaista. Liikkeessä yksi laatta vastaa yhtä vuoroa ja taistelussa yksi painallus hirviön suuntaan yhtä iskua. Taistelujen tulos on riippuvainen oman hahmon voimasta, vastustajan lajista sekä satunnaisuudesta. Toki oman hahmon terveys vaikuttaa myös, sillä jos se romahtaa nollaan, oma hahmo kuolee ja peli päättyy.
Kolme hahmoa ja kolme vaikeustasoa
Roguecraft on roolipeli mitä matalimmalla tasolla, sillä omalla hahmolla on vain terveys ja voima, jotka voivat molemmat kasvaa tiettyyn maksimiin asti. Lisäksi omalla hahmolla voi olla yksi erityisominaisuus, ja pelimaailmasta löytyvillä juomilla voi saada pieniä ihmeitä aikaan, esimerkiksi pysäyttää ajan tai muuttaa kaikki tilassa olevat hirviöt kanoiksi. DX-versiossa näitä ihmeitä on tullut pari lisää. Pelin alussa valitaan oma roolihahmo: soturi (warrior), kelmi (rogue) tai velho (mage). Samalla tulee valinneeksi pelin vaikeustason, sillä soturi on helpoin, kelmi keskitasoa ja velho vaikein. Kelmillä ja velholla on kuitenkin tasoitukseksi erityisominaisuus, jota voi hyödyntää edukseen.
Olen pelannut Roguecraftin molemmat, perus- ja DX-version läpi soturilla ja kelmillä. Pelin perusversiossa on 10 tasoa ja DX-versiossa 15. Taso tarkoittaa aina yhtä labyrinttikarttaa. Viiden tason lisäys tuotti minulle vaikeuksia, mutta muuten Roguecraft oli helppo – varsinkin koska harrastin Miniamigalla tallennuskeinottelua. Perusversion läpipeluu kestää noin tunnin ja DX-version puoli tuntia kauemmin. Omaa pelistrategiaa voi toki hioa ja taikajuomia oppii käyttämään viisaammin, mikä tuottaa kokemuksen omasta kehittymisestä.
Roguecraft nojaa todella paljon satunnaisuudelle, koska taisteluissa oma ja vastustajan osuminen arvotaan. Paljon on merkitystä myös taikajuomilla. Pelissä on kolmen eri väristä juomaa: punaista, sininsä ja vihreää. Vihreä terveysjuoma on vaikutukseltaan aina sama, mutta punaisen ja sinisen juoman vaikutus arvotaan joka pelikerralla. Hyvällä onnella molemmat vaikutukset ovat hyödyllisiä, huonolla ei niinkään. Itse sain yhdellä pelikerralla punaisesta juomasta pelkästään pääni sekaisin. Onneksi vaikutus haihtui tietyn vuoromäärän jälkeen. Toiset juomat ovat kertavaikutteisia, toiset kestävät muutaman vuoron ajan.
Minua jäivät vaivaamaan salahuoneet, joista löysin vain osan. Ne ovat kätkettyjä seinäntakaisia tiloja, joiden sijainti pitäisi pystyä päättelemään grafiikasta. Salahuoneista löysin vain hirviöitä, kulta-arkkuja ja juomapulloja, siis sitä samaa mitä tavallisistakin huoneista, mutta salahuoneiden löytäminen on yksi pelin arvostamista kriteereistä, joka paljastuu lopun yhteenvedossa. Tekijät kertovat parantaneensa vihjeitä salahuoneiden sijainnista DX-versioon.
DX-versioon on tuotu Steam-tyyliset saavutukset, joiden saamisesta ilmoitellaan pelin kuluessa. Niiden haaliminen kannustaa etsimään ja kokeilemaan kaikkea. Lisäksi on highscore-lista, joka perustuu pistemäärälle. Vaikka pelissä kerätään kultaa, sekin muutetaan abstrakteiksi pisteiksi.
Roguecraft on Amigalla nimenomaan emulaattoripeli, myös siis oikealla Amiga-raudalla. Minulla on A500 Mini -konsoli, joka tekee Amiga-pelien pelaamisesta helppoa ja jonka olen esitellyt aiemmin Samoojassa. Pelasin Roguecraftia sujuvasti minin ohjaimella, joka muistuttaa Amiga CD32 -konsolin ohjainta.
Musiikillisesti kuusnelostunnelmissa
Pelin musiikista vastaa Jogeir Liljedahl. DX-versioon on tehty aika paljonkin lisää pelinaikaista musiikkia. Se on kuusnelosvaikutteista chiptune-musiikia, mikä on tavallaan hassua Amigalla, mutta joka tapauksessa se kuulosti korvaani hyvältä. Koko pelihän on tavallaan paranneltu versio kuusnelospelistä, ja todellakin paljon paranneltu mitä grafiikkaan tulee. Myös musiikin voi nähdä niin, että siihen on tullut amigamaista pehmeyttä; kuusnelosäänen raakuus on tavallaan sulanut pois. Kuusnelospelin eli Rogue64:n musiikilla on kuitenkin eri tekijä, Sami Louko.
Roguecraftin ääniefektit ovat kelvollisia, mutta ne jäävät musiikin varjoon.
Loppuarvio
Roguecraftin ja Roguecraft DX:n tarjoama pelikokemus on ollut minulle kaikessa yksinkertaisuudessaan mukava. Se varmasti jatkuu myös edelleen, sillä minullahan on vielä tekemättä läpipeluut vaikeimmalla hahmolla ja ne pahuksen salahuoneet ovat enimmäkseen löytymättä. Badger Punch on tehnyt oikein hyvää työtä. Juuri näin palautetaan ne "vanhat hyvät ajat" eli nykystandardeja mukaillen. Liiallinen vaikeus on poissa ja elementit muutenkin tasapainossa, pelattavuus ohjaimella hyvä, pikseligrafiikka ja musiikki korkealla tasolla ja pelimaailma vaihteleva ja yksityiskohtainen. Annan pelikokemukselleni kokonaisarvosanaksi 72 pistettä sadasta.
Saatavuus
Roguecraft on saatavilla Amiga-emulaattoreille ja Roguecraft DX Amiga-emulaattoreille, Mega 65:lle, Game Boy Colorille ja Evercadelle – myös Windows-versiota luvataan tulevaisuudessa.
