The Three Stooges (1987)
Elokuvallisiin peleihin erikoistuneen Cinemawaren viides amigatuotanto vuodelta 1987, The Three Stooges, perustuu amerikkalaisen komediakolmikon toilailuihin. Samanniminen lyhytelokuvasarja ilmeistyi vuosina 1922–1970. Pelissä esiintyvät elokuvasarjan ydinhahmot Moe, Larry ja Curly, joista Moe pomottaa kahta muuta toheloa armottomasti. Pelissä voi tunnistaa lautapelimäisiä piirteitä, johon yhdistyy toimintaa ja yksinkertaista strategiaa. Se rakentuu käytännössä viidestä erilaisesta minipelistä. The Three Stooges tavoittaa hyvin elokuvien hengen, mutta on itseään toistava ja hyvin mekanistinen. Peli on minulle tuttu menneiltä amigavuosiltani 1990-luvulla, ja oli mielenkiintoista palata siihen uudelleen nyt kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.
The Three Stooges -pelin suunnittelusta vastaa John Cutter. Cutter toimi taustatekijänä myös monissa muissakin Cinemawaren peleissä ja oli itse asiassa yrityksen ensimmäinen palkattu työntekijä. Peli on portattu Apple IIGS:lle, Commodore 64:lle, MS-DOS:lle, NES:lle ja Game Boy Advancelle. Siitä on tehty myös uusi, paranneltu versio vuonna 2002 Windowsille ja Macille. Aikoinaan The Three Stoogesin grafiikkaa ja puheääntä kehuttiin, myös sen huumoria ymmärrettiin ja elokuvasovitusta pidettiin onnistuneena. Lunta tupaan tuli sen sijaan pinnallisuudesta ja toistosta, ja minipelien muodostamaa kokonaisuutta pidettiin epäyhtenäisenä. Ymmärrän kritiikin, mutta olen kokonaisuudesta kuitenkin hieman eri mieltä.
Epätodennäköiset sankarit
Alkuintrossa lävähtää hämäävästi ruutuun Defender of the Crownin logo ja musiikki. Pian paikalle kävelee kuitenkin hassu trio ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Pelin yhtäläisyydet Defender of the Crowniin päättyvätkin tähän, ellei sellaisena voi pitää kovaa vauhtia, jolla kaikki vedetään läpi. Kuten Defenfender of the Crownin, myös The Three Stoogesin läpipeluu puristuu noin puoleen tuntiin. Hauska musiikki soi taustalla, kun kolmikko kävelee tienvarsimainoksiksi maisemoitujen tekijätietojen ohi.
The Three Stoogesin taustatarinana toimii orpokoti, jolla on vuokrarästejä ja jonka rakennus on joutunut rappiotilaan. Peli huokuu 1920–1930-lukuja ja lama-aikaa. Ilkeä ja ahne pankkiiri penää saataviaan ja uhkaa orpokodin väkeä karkotuksella. Sankarikolmikkomme rientää apuun. Pelaajan tehtäväksi lankeaa kerätä vähintään 5 000 dollaria vuokrarästien maksuun. Jos kerää 10 000 dollaria tai enemmän, pääsee rakennuskin remontiin. Aikaa rahankeruulle on 30 päivää.
30 päivän katkeava työputki
Pelaaja aloittaa jokaisen työpäivän samalla tavalla. Kolmikko asettuu arpomaan seuraavan hanttihomman tai onnenkantamoisen välillä. Tämä on toteutettu ruudun yläosassa näkyvänä palkkina, jossa on osiot eri toiminnalle. Osoitin (jota edustaa Moen käsi) hyppää vuorollaan jokaisen osion yli satunnaisessa järjestyksessä, ja pelaaja voi pysäyttää osoittimen haluamaansa kohtaan, mikäli ehtii. Päivien edetessä osoittimen vauhti kiihtyy ja voi käydä aivan mahdottomaksikin. Jos valintaa ei tee, peli arpoo sen.
Osioihin kuitenkin lukeutuu myös "pieksäjäiset", jossa pelaajan ohjaama Moe kurittaa kavereitaan osoittimen vauhdin muuttamiseksi. Erilaiset lyönnit, korvastavedot ja potkut joko uppoavat tai väistetään. Mittari näyttää, kuinka osumat vievät hitaamman puolelle mutta hudit tai tekemättömyys pyrkivät viemään kohti nopeaa.
Hanttihommissa kolmikko joutuu sairaalaan, nyrkkeilyotteluun, tarjoilutehtäviin tai eräänlaiseen syömiskilpailuun. Jokainen hanttihomma kuluttaa yhden työpäivän, ja tulot vaihtelevat onnistumisen mukaan. Hommat ovat tavalla tai toisella elokuvissa esiintyneitä asioita. Onnenkantamoiset ovat setelitukkoja, jotka löytyvät kadulta. Yhden työpäivän kuluttaa myös tietokilpailu, jonka aiheena on The Three Stooges.
Osiohin lukeutuu myös hiirenloukku, joka napsahtaa Moen sormeen. Jos pelin aikana menettää sormen 4 kertaa, se loppuu ennen aikojaan eli ennen 30 päivän kulumista. Epäsuotuisa on myös pankkiirin osio, joka vie kolmikon hänen pakeilleen. Tässä tuhlaantuu kokonainen työpäivä ja pahimmillaan pankkiiri vie heidän säästöistäänkin 10 %:a.
Helppoa kun sen osaa (terveisin tallennuskeinottelija)
Koin hiirenloukun todelliseksi miinaksi, ja se lopetti omat pelini toistuvasti ennen aikojaan. Sen takia nöyrryin käyttämään tallennuskeinottelua, minkä emulaattori ystävällisesti sallii. Keinottelun avulla onnistuin kerämään yli 10 000 dollaria ja pelastamaan orpokodin.
Mitä pelin vaikeustasoon tulee, en sanoisi sitä korkeaksi. Hanttihommien edustamat minipelit on tehty opittaviksi, ja kun tekniikan ja strategian oivaltaa, ehtii rahat kerätä 30 päivässä hyvin. Osoittimen vauhti kiihtyy minusta kuitenkin liian rajuksi ja hiirenloukkujen määrä lisääntyy kohtuuttomasti.
The Three Stooges on joystick-peli. Ilmansuuntien ja firen avulla hoituu kaikki, sekä valinnat että liikkuminen.
Minipelien pelattavuus ei ole nykymittapuilla hyvä. Lievimmin sanottuna se on karkea. Minulle vaikeimmaksi osoittautui Larryn katujuoksu radiota hakemaan, enkä sen takia kertaakaan voittanut nyrkkeilyottelua. Katujuoksussa väistellään esteitä, ja oikein ajoitettu hyppääminen on aa ja oo. Muistan kuitenkin menneiltä ajoilta, että minä jopa onnistuin katujuoksussa. Se oli varmaan jotain senaikaisen pelaajaan opittua sitkeyttä. Vanhojen pelien kohtuuttoman kova vaikeustaso ja satunnaisuuden armottomuus olivat karaisseet minua.
Kauniita pikseleitä ja autenttista rahinaa
Musiikin lisäksi pelissä on ääniefektejä ja ennen kaikkea puhetta, joka 80-luvun lopulla oli iso juttu. Sampleäänien laatu on heikohko, mutta ne ovat peräisin itse elokuvista ja sikäli aitoa tavaraa. Tunnelma on tässäkin Cinemawaren pelissä kohdallaan. Vaikka ei tuntisi pohjana olevaa elokuvasarjaa, sen slapstick-huumori välittyy kyllä.
Pelin elokuvallisissa kohtauksissa on grafiikkana kaappauksia elokuvista, joten pelaaja pääsee näkemään myös alkuperäiset Moen, Larryn ja Curlyn näyttelijät. Muutenhan grafiikka on 16–32-väristä pikseligrafiikkaa. Siinä käytetään paljon ditheröintiä, kohinaa, jossa sekaisin tai rinnakkain asetetut eriväriset pikselit muodostavat etäämpää katsottuna yhden sekavärin tai toisaalta varjostusta.
Loppuarvio
The Three Stoogesin lajityyppiä on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Se on selvästi hybridi. Siinä on arcademaista toimintaa, hitu strategiaa ja ajanhallintaa. Minusta minipelit ja erilaiset kohtaukset muodostavat selvän kokonaisuuden, jota pitää kasassa missio pelastaa orpokoti. Tällainen hyväntekeväisyys tuntuu aina inspiroivan minua ja tuottavan onnistuessaan mielihyvää.
Moen, Larryn ja Curlyn keskinäinen vuorovaikutus on raakaa ja katupoikamaista. En ole nähnyt pohjana olevia elokuvia, enkä tiedä, jaksaisivatko ne minua naurattaa. Pelinä The Three Stooges on kuitenkin viehättävä samalla tavoin kuin Cinemawaren Defender of the Crown ja It Came from the Desert, joita olen aiemmin Saamojassa käsitellyt. Tämäkin on pieni mekaaninen lelu, jonka ulkoasu vetää puoleensa ja toiminta – no, se toimii. Häiritsevintä on ehkä vauhti; tuli palaa pelaajan takapuolen alla eikä virheisiin ole varaa.
Annan pelikokemukselleni The Three Stoogesista 63 pistettä sadasta.
Saatavuus
The Three Stoogesin amigaversiota voi pelata emulaattoreilla ja aidolla Amigalla. Itse pelasin Retro Games The A500 Minillä. Pelitiedoston voi löytää eri lähteistä – katso "Possible Download Sites" Lemon Amigan pelisivulta.